Tuloksia ja tavoitteita

juoksurata

Kertoessani alkaneeni jälleen heittämään keihästä, ensimmäinen kysymys on tottakai: ”Paljonkos se keppi sitten lentää?” Tällä hetkellä minulla ei ole antaa siihen suoraa vastausta. Yhtään täysivauhtista heittoa piikkarit jalassa ei ole vielä suoritettu 🙂
Tuleva kesä tulee näyttämään enemmän, millä tasolla mennään. Mitään selkeitä metrilukuja en ole itselleni vielä asettanut tavoitteeksi. Juuri nyt mennään metri kerrallaan eteenpäin ja laitetaan kroppaa taas heittokuntoon.
Loppukesästä uskoisin voivani jo laittaa selkeän tavoitteen, minkälaisia metrimääriä lähdetään seuraavana vuonna tavoittelemaan.

Koronahässäkkä sotki jonkin verran tätä kuviota siinä mielessä, että en päässyt Kuopio-halliin harjoittelemaan keväällä. Myöskin valmentaja-asiat jäivät koronan takia vaiheeseen. Tekniikan kanssa on ollut ongelmia ja sen korjaaminen vaatii ehdottomasti valmentajan, jotta omatoimiharjoittelu ei veisi ainakaan väärään suuntaan tekniikkaa.

EM-kilpailujen tuloksia

Kävin läpi aikaisempien vuosien aikuisurheilun EM-kisojen tuloksia M40-sarjassa. EM-kilpailuthan ovat joka toinen vuosi, samoin MM-kilpailut, eli ne vuorottelevat vuosittain. Alla siis vuodelta 2017 tulokset EM-kisoista:


emacs2017

Kultamitali on siis otettu päälle 60 metrin heitolla. Samoin hopeamitalisti heitti yli 60 metriä.

Alla olevassa kuvassa näkyy vuoden 2019 EM-kisojen tulokset. Tuttuja nimiä kärjessä jälleen 😉

emac2019

Eli odotettavissa on siis ensi vuoden kisoissakin, että mitalleille vaaditaan n. 60 metrin heitto.


Tuloksia ja tavoitteita
Siirry sivun alkuun